Matkakertomus

Asturias ja Leon, Espanja 24.-29.7.2015

Unelmat on tehty toteutettaviksi, eikös vaan ! Yksi unelmani viime vuosien ajalta oli ollut päästä tutustumaan rakastamani rodun alkuperämaahan ja nimenomaan päästä näkemään aitoja espanjanmastiffeja oikeissa töissä; vartioimassa lammaslaumoja susilta kaukana vuoristossa ja laitumilla. Ystäväni Jennin kanssa pantiin tuumasta toimeen, lennot varattiin ja sovittiin tapaamisia kasvattajien kanssa. Tyhjin käsin emme toki aikoneet kotiin palata, joten myös pentuvaraukset tehtiin hyvissä ajoin. Huolellinen paneutuminen Eviran tuontisäädöksiin oli hoidettu ja passit uusittu….matkaan siis !
Lensimme Helsingistä Madridiin, jonne saavuimme iltamyöhällä. Mukavasti nukutun yön jälkeen kävimme noutamassa etukäteen varatun vuokra-auton, laitoimme navigaattoriin suunnaksi pikkukaupungin nimeltä Valladolid ja matka kohti pohjoista alkoi. Puolimatkassa syödyn lounaan jälkeen matkamme tienpäällä jatkui ja iltapäivällä saavuimme suloiseen pikkukylään nimeltä Hospital de Orbigo. Kertakaikkiaan hurmaavaan pikkuhostelliin veimme matkatavaramme ja joimme lasilliset viilentävää sangriaa ulkoterassilla. Pikkukylän pysähtynyt tunnelma ja silmiähivelevät maisemat toivottivat meidät lämpimästi tervetulleiksi.
Olin sopinut Mastines de Abelgasin kasvattaja Gregorion kanssa, että tulemme käymään ja katsomaan minulle valmiiksi varattuja pentuja hänen kotiinsa Veguellina de Orbigoon. Gregorion elämäntyötä olen ihaillut ja arvostan suuresti hänen työtään sekä lampurina että koirankasvattajana. Abelgasin kylässä syntyneellä ja kovaan työhön tottuneella Gregoriolla on säilynyt arvostus aitoihin vanhoihin työkoiralinjoihin, joita hän omassa kasvatustyössäänkin käyttää.

 

Illalla saimme nähdä osan Abelgasin mastiffeista, kun poikkesimme Gregorion kanssa hänen läheiselle lammasfarmilleen kaupungin laidalla. Siellä oli satakunta lammasta koottuna lampolaan, tiineitä uuhia sekä teuraaksi meneviä. Mastiffit asuivat siellä lampaiden kanssa ja pitivät huolen lampaiden turvallisuudesta. Mastiffit suhtautuivat varautuneesti meihin vierailijoihin, kuten niiden kuuluukin. Saimme kuitenkin isännän turvin katsella kuinka koirat liikkuivat luontevasti lammaslauman keskellä ja kuinka lampaat olivat rauhallisia koirien läsnäollessa. Sovimme Gregorion kanssa seuraavaksi aamuksi varhaisen tapaamisen, jolloin hän veisi meidät Abelgasin kylään vuoristoon katsomaan lampaitaan sekä niitä vartioivia mastiffejaan. Siirryimme Jennin kanssa suloiseen pikku hostelliimme illalliselle ja pitkästä päivästä väsyneinä aikaisin nukkumaan. Seuraava päivä tulisi olemaan hyvin mielenkiintoinen.

 

Aamulla lähdimme sovitusti Gregorion opastamana ajamaan kohti Abelgasin kylää. Siellä saimme seurueeseen mukaan nuoren miehen, joka ystävällisesti toimi tulkkina meille jotta saisimme kysellä kaikkea mahdollista ja jotta ymmärtäisimme mitä Gregorio kertoo. Viimeiset kilometrit taittuivat Gregorion maasturilla. Lopulta kivikkoisen ja kuoppaisen matkan päätteeksi saavuimme perille ja meitä vastaan juoksivat vaikuttavan suurikokoiset ja äänekkäästi haukkuvat mastiffit. Ei tullut mieleenkään astua ulos autosta ennenkuin isäntämme Gregorio oli tervehtinyt koirat. Silmieni edessä avautui maisema juuri sellaisena joksi olin sen kuvitellut; paahtavan auringon polttamaa laidunta korkeiden vuorien ympäröimänä, tuhatpäinen lammaslauma yön jäljiltä vielä koontiaitauksessaan ja niitä vartioivat upeat espanjanmastiffit meitä tarkkaillen. Gregorio kertoi että lampaat kerätään aina yöksi  koontiaitaukseen, jotta koirien on helpompi ympäröidä ja suojella niitä pimeän turvin liikkuvia susia vastaan.

 

Käynti vuoristossa Abelgasin kylän liepeillä oli erittäin vaikuttava. Siellä todella pääsi asian ytimeen; mistä nämä koirat tulevat ja mihin ne on alunperin jalostettu. Nämä ihmiset arvostavat edelleen aitoja alkukantaisia mastiffeja karjansa turvaajana. Työkoiriksi kelpaavat vain parhaat yksilöt; työkoiran on oltava rakenteeltaan terve pärjätäkseen vaikeakulkuisessa maastossa. Sen on myös oltava luonteeltaan rodunomainen; itsenäinen, rohkea ja tasapainoinen, jotta se kykenee hoitamaan työnsä ilman ihmisen ohjeistusta. Abelgasin jalostuksessaan käyttämät koirat elävät aitoa laumanvartijan elämää, poislukien ainoastaan tiineys- ja pentuvaiheet. Nuori koira tuodaan n. 6 kk iässä vuoristoon oppimaan vartiointia vanhemmilta koirilta. Ikääntyessään ja terveyden niin salliessa koirat työskentelevät n. 10 vuotiaiksi saakka rakastamassaan laumassa.
Abelgasin vuoristokäynnin jälkeen matkamme jatkui yhä pohjoisemmaksi, seuraava kohteemme oli vireä ja vilkas Mieres. Vierailimme kaupungin laidalla Picu Xiana -kennelissä, jossa myöskin kasvatetaan työlinjaisia espanjanmastiffeja. Paikan omistaja Juan Carlos otti meidät lämpimästi vastaan, esitteli koirille erikseen rakennettuja kenneltiloja sekä tutustutti meitä osaan koiristaan. Tämä kennel oli varsin suuri, n. 50 eri-ikäistä mastiffia, useita pentueita syntyy joka vuosi. Pääsimmepä myös todistamaan juuri käynnissä olevan mastiffipentueen syntymää. Antoisa ja paljon uusia asioita tarjonnut päivä vaati veronsa jo varhain illalla ja siirryimme viihtyisän hotellimme huomaan lepäämään. Tiesimme huomisen tuovan taas uusia ja jännittäviä asioita.

 

Navigaattori osoittautui jälleen korvaamattomaksi apuvälineeksi kun seuraavana aamuna auton nokka näytti kohti luoteis-Espanjaa. Tällä kertaa suuntana oli pikkukylä nimeltä Villapedre. Matkan varrella saimme nähdä kauniisti rakennettuja siltoja sekä vehreitä vuoristoseinämiä. Olin sopinut tapaamisen Mastines de Villapedre -kasvattajan kanssa. Jose Angel tuli meitä vastaan kotinsa lähellä olevalle viehättävälle kahvilalle, josta lounaan jälkeen siirryimme tutustumaan lähemmin hänen koiriinsa. Sain myös ensi kertaa nähdä ennakkoon varaamani urospennun sekä pennun molemmat vanhemmat. Keskustelin Jose Angelin kanssa hänen koiristaan ja kasvatusperiaatteistaan ystävällisen tulkin välityksellä. Lopuksi pennun paperit käytiin läpi huolella ja pentu auton kyydissä suuntasimme takaisin Mieresiin.

 

Uusi aamu uuden pennun kanssa alkoi hihnakävelyllä hotellin läheisellä puistoalueella. Ystävälliset paikalliset koiranulkoiluttajat pysähtyivät vaihtamaan muutaman sanan kanssani ja ihailivat hekin jättimäisillä tassuilla varustettua pentuani. Aamutoimien jälkeen ajoimme uudelleen Picu Xiana -kennelille ja Jenni otti mukaansa hänelle varatun pennun. Tässä vaiheessa vuokra-automme takaosassa matkalla kohti uutta kotia matkasi kaksi suloista espanjanmastiffin pentua. Päivä oli kuitenkin vasta aluillaan ja paljon oli vielä edessä.

 

Matka pohjois-Espanjasta alaspäin kohti Madridia kulki uudelleen Veguellina de Orbigo -kylän kautta. Tärkeimmät tuliaiseni, kaksi Abelgasin narttupentua, odottivat vielä emojensa hellässä huomassa. Gregorio oli kiireistään huolimatta varannut aikaa vielä esiin tulleille kysymyksille ja tarkistuksille ennen paluumatkamme alkua. Suloiset pienet mastiffityttöset saivat tutustua jo kyydissä oleviin urospentuihin ja sopuisan yhteiselon vallitessa käänsimme auton nokan kohti Madridia.

 

Vastoinkäymisiä ja vaikeuksiakin matkan varrelle osui mutta niistä selvittiin; loppu hyvin, kaikki hyvin ! Saatuamme pennut turvallisesti koneeseen ja löydettyämme istuinpaikkamme Helsingin koneesta, en voinut kuin huokaista sekä väsymyksestä että onnellisuudesta. Upea matkakokemus oli takana ja tarkoin valikoidut espanjanmastiffin pennut matkasivat mukanamme koti-Suomeen. Tunnen suurta riemua tätä upeaa rotua kohtaan saadessani tuoda Suomeen aidot työlinjaiset espanjanmastiffi nartut sekä vanhoihin verilinjoihin pohjautuvan uroksen.