Elämää ennen joulua

Villapossuja on hemmoteltu kauniilla valkoisilla hangilla, parahiksi juuri ennen joulua. Päivinä, jolloin lunta on satanut sakeaan, olemme saaneet todistaa näytösluonteisia esityksiä kuinka lunta heitetään kasasta korkealle ilmaan tai kuinka pienimmät hyppelevät pukkihyppyjä päästessään ensikertaa ilakoimaan lumihangessa. Ne on juuri niitä kallisarvoisia hetkiä jotka on syytä tallentaa muistojen kovalevylle sillä kameraa ei siinä hetkessä tietenkään mukanaan kuljeta.

 

Laitumella oleskeleva kasvatusporukka on kaavoihinsa kangistunutta; ne kulkevat suurella alueella vain ennalta tamppaamiaan polkuja joita risteilee pitkin poikin. Edes ruokajakelun alkaessa ne eivät oikaise umpihangen läpi vaan kiertävät kuuliaisesti polkua pitkin. Olen kuulevinani niiden hyräilevän turkulaisten veljesten tunnetuksi tekemään sävelmää ”Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti”……. 😉

 

Päle on viime päivinä ollut sitä mieltä että hänen tontilleen emme ole tervetulleita. Tähän tiukalla katseella ja rivakalla päähän heilautuksella annettuun suositukseen on syytä suhtautua kunnioittavasti. Villasikakarjun torahampaat kasvavat koko iän, Pälellä ne ovat jo kymmenkunta senttiä pitkät. Vain yksi nopea sivallus voi saada vakavaa vahinkoa aikaiseksi. Syynä Pälen käytökseen on hurmaava Hilima-emakko joka siirtyi Pälen juolumuoriksi reilu viikko sitten. Hilima on ollut kovasti Pälen mieleen ja uskon näillä kahdella joulutunnelman vielä  tiivistyvän.

 

Kaupungin vilskeestä maaseudulle muuttaneena sitä osaa arvostaa näitä puhtaan valkoisen lumen kehystämiä maisemia ja tunnelmaa jonka tyytyväiset eläimet touhuillaan luovat. En löydä itseäni kaipaamasta jouluostosruuhkaan tai pitkiin autojonoihin markettien edustoilla. Joulu hiipii mieleen hitaamminkin, hiljalleen omalla painollaan. Kuumana höyryävä glögi maistuu hypnoottisen hyvälle ihan vain omassa tuvassa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: