Sievä kuin sika pienenä

Eipä ole tuulesta temmattu tuo kuolematon sanonta, sen saimme todeta ensimmäisten karvaisten possujen muutettua meille kesällä 2014. Pellon reunaan aidattu tarha-alue sai uudet asukkaansa kesäkuisena iltana ja pääsimme opettelemaan niiden hauskoille tavoille. Uteliaat ja seuralliset töpselinenät hurmasivat sekä ulkomuodollaan että luonteellaan; eipä ole tylsää päivää koettu sen koommin. Syvälle pehkukasaan hautautuneet porsaat nauroivat kai kärsäänsä, kun ensimmäisenä iltana luulimme jo niiden karanneen aitauksesta, kun emme löytäneet niitä kopista emmekä aitauksesta. Kylpytakin helmat liehuen etsimme “karanneita” possuja pitkin peltoja ja metsiä huhuillen, kunnes isännälle tuli mieleen vielä kerran tarkistaa pesäkoppi… ja siellähän nämä tuhisijat olivat koko ajan olleet heinäkasan syvyyksissä ja kai ihmelleet millaiseen hullunkuriseen perheeseen ovatkaan muuttaneet.

Ajatuksemme siirtyä omatarvelihankasvatuksesta lihantuotantoon kypsyi hiljalleen kysynnän myötä. Mangalitzan lihan tiesimme olevan vertaansa vailla ja lisäksi se on tuotantoeläimenä mitä mainioin: luonteensa puolesta helppo käsiteltävä ja karaistuneena sikarotuna tuotantorakennusten suhteen vaatimaton. Tärkeänä vaakakupissa painoi kuitenkin Mangalitzan soveltuminen ympärivuotiseen laidunkasvatukseen. Tämä sopi ajatusmaailmaamme eläimen hyvinvointiin painottuvasta tuotantotavasta.

Pikkuhiljaa aloimme porsittaa emakoitamme ja hankimme lisää siitospossuja. Pitkän kasvatusajan vaativana rotuna villasian tuotantoprosessi on kuitenkin hyvin hidas: siitä hetkestä, kun ensimmäiset siitoseläimet saapuvat pikkuporsaana tilalle kuluu kolme vuotta siihen, kun ensimmäiset tilalla syntyneet porsaat alkavat olla teurasikäisiä. Kasvava eläinmäärä nosti kuluja lisääntyvän rehunkulutuksen myötä ja talous oli ajoittain äärimmäisen tiukilla. Periksi emme kuitenkaan halunneet antaa, ja tänä päivänä uskaltaa jo sanoa, että onneksi.

%d bloggaajaa tykkää tästä: